Liiketoiminta alkoi 2007 koiraurheilutarvikkeiden ja koiranruoan maahantuonnilla sekä suoramyynnillä. Kokemusta oli karttunut jo alalta muutaman vuoden verran
samojen tuotemerkkien parissa työskennellessä edellisille maahantuojille.
Koiraharrastus alkoi 1976 kun sain ensimmäisen ikioman koiran. -80/-90 luvulla minulle tuli kaksi paimenlinjaista bordercollieta, joiden kanssa harrasteltiin hakua, tokoa ja paimennusta, josta saatiinkin jotakin tulosta raavittua paperille. Sitten tuli -90 luvun lopussa ensimmäinen saksanpaimenkoira Bacteroides Cooper, alias Pupu, jonka kautta sitten hurahdin ja jämähdin rotuun. Pupulla harrasteltiin suojelua ja erikoisjälkeä, josta myös jotakin tulosta. Sitten meille tuli Spk Cara, Justi, Lellu ja Elli sekä tyttärelle saksanpystykorva Lili. Edelleen harrastellaan ja testaillaan tarvikkeita kouluttelemalla omia koiria. Joskus käydään kutsusta jakamassa oppia leireillä.
Kiitos saksalaisten kontaktien ja varsinkin Lellun kasvattajan Jogi Zankin, häneltä olemme saaneet paljon uusia ideoita sekä koulutukseen, että tarvikepuolelle. Olen myös kiitollinen yhteistyökumppaneille heidän antamastaan palautteesta koiranruoan ja tarvikkeiden osalta!
Koiraurheiluterveisin
Ninni Stenhäll |